Wäinö Aaltonen

Wäinö Aaltonen (1894–1966) syntyi Karinaisissa, Varsinais-Suomen maakunnassa ja vietti lapsuutensa Hirvensalossa. Hän oli kyläräätälin poika, joka pääsi 16-vuotiaana opiskelemaan Turun Taideyhdistyksen piirustuskouluun. Siellä hän opiskeli maalausta ja innostui vasta opintojensa loppuvaiheessa kuvanveistosta, johon hänen uransa lopulta suuntautui.

Aaltonen opetteli kivenhakkuuta itsenäisesti ja keräsi käytännön kokemusta kiventyöstötekniikasta tavallisilta kivityömiehiltä sekä sukulaiseltaan kuvanveistäjä Aarre Aaltoselta. Wäinö Aaltosen myötä graniitti veistomateriaalina yleistyi Suomessa. Aaltonen oli myös maalari, mutta hänen maalaustuotantonsa on jäänyt tuntemattomammaksi. Vuosi 1917 oli Aaltosen läpimurtovuosi. Aaltonen oli kiinteä osa Suomen taide-elämää. Hän kuului esimerkiksi taiteilijaliitto Auraan.

Aaltosen tuotanto on runsasta ja kestänyt vuosikymmeniä. Hänellä oli ateljeet Helsingissä Kulosaaressa sekä Hirvensalossa. Aaltosen veistoksia löytyy ympäri Suomen. Tunnetuimpia ovat esimerkiksi Tampereen Hämeensillan Pirkkalaisveistokset (1927–29), Paavo Nurmen juoksijapatsas (1924) Helsingin Olympiastadionilla, Helsingin yliopiston 300-vuotisjuhlaan tilattu reliefi Vapauden jumalatar seppelöi nuoruuden (1940) sekä arkkitehti J.S. Sirénin suunnitteleman Eduskuntatalon täysistuntosalin Työ ja tulevaisuus (1932).

Työ ja tulevaisuus on Aaltosen tunnetuin teoskokonaisuus. Siihen kuuluvat veistokset Raivaaja, Henkinen työ, Usko ja Sadonkorjuu ovat mieshahmoja, jotka kuvaavat miesten yhteiskunnallista työtä. Seinään päin käännetty alaston naishahmo Tulevaisuus pitää sylissään poikalasta, joka kuvaa Suomen tulevaisuutta. Tätä kuvaustapaa on sittemmin kritisoitu, sillä se antaa naisten asemasta Suomessa hyvin kapean kuvan. Olivathan naiset saaneet äänioikeuden Suomessa jo 1907 ja toimivat yhteiskunnallisina vaikuttajina. Alkuperäiset veistokset ovat kullattua kipsiä. Kipsiä käytettiin Suomessa paljon sotien- ja jälleenrakennusaikana materiaalipulan takia. Se oli myös edullisempaa kuin kalliimpi pronssi ja marmori.

1940-ja 50 –luvuille tultaessa Aaltosen asema Suomessa oli kiistaton. Muut suomalaiset kuvanveistäjät joutuivat pitkälti työskentelemään Aaltosen varjossa ja heidän oli vaikeaa saada toimeksiantoja. Sotien jälkeisille vuosikymmenille tyypillistä julkisessa taiteessa oli runsas sotamuistomerkkien tilaaminen ja niiden toteuttaminen. Aaltosen merkitys Suomen kuvanveistolle liittyy myös siihen, että hän yhdisti sotien jälkeistä Suomea. Aaltonen loi yhteistä sankarikuvastoa, johon koko kansa saattoi samaistua. Tämä toteutuu erityisesti sota- ja hautamuistomerkeissä. Aaltosen veistoksia löytyy monilta hautausmailta sekä kaupunkien keskustoista.

POHDITTAVAKSI:

1)Millaiset tekijät Aaltosen veistoksissa ovat vaikuttaneet hänen teostensa suosioon?

2) Miksi Suomessa sotamuistomerkkien tilaaminen oli niin tärkeää ja niitä tehtiin paljon?

HuK, taidehistoria Anu Järvinen

LÄHDELUETTELO:

Ahtola-Moorhouse, Leena 1990. Kuvanveisto 1900–1950 teoksessa ARS Suomen taide 5. Porvoo: Otava 1990, 244–269.

Kruskopf, Erik 1990. Sodanjälkeinen kuvataide vuoteen 1960 teoksessa ARS Suomen taide 6. Porvoo: Otava 1990, 76–111.

Kruskopf, Erik 2010. Valon rakentajat. Suomalaista kuvataidetta 1940–1950 –luvuilta. SKS 2010.

Lindgren, Liisa 2011. Eduskunnan talot ja taide. Eduskunnan verkkojulkaisu 12/2011. https://www.eduskunta.fi/FI/tietoaeduskunnasta/esitemateriaalit/Documents/2012Eduskunta_Taide-esite_FIN_LORES.pdf

Niemelä, Jari 2002. Tampereen patsaat ja muistolaatat. Tampere-Seura 2002.

Okkonen, Onni 1955. Suomen taiteen historia. Toinen uudistettu painos. WSOY 1955.

Eduskunnan tiedote 24.9.2015: Wäinö Aaltosen alkuperäiset veistokset palautetaan täysistuntosaliin. https://www.eduskunta.fi/FI/tiedotteet/Sivut/Waino-Aaltosen-alkuperaiset-.aspx